
R1 on seuran ensimmäinen kilparyhmä. R1-ryhmä harjoittelee neljä kertaa viikossa jäällä (50-60 min), kaksi kertaa viikossa oheisissa ja lisäksi kerran viikossa oheisena toimii tanssi.
Ryhmässä voidaan aloittaa kilpaileminen Tintit-sarjassa alueen sisäisissä kilpailuissa. Ensimmäinen kisaohjelma ja musiikki on samanlainen kaikilla, ja ohjelmaa harjoitellaan muun jääharjoittelun lomassa.
Ryhmässä harjoitellaan jäällä monipuolisesti erilaisia perusluistelutaitoja, yksöishyppyjä ja piruetteja. Tavoitteena ryhmässä on ennen kaikkea vahvistaa harjoittelukulttuuria ja lajirakkautta.
Ryhmän vastuuvalmentajana toimii Ida Ritamies.


R2-ryhmä on yksinluistelun kilparyhmä. Ryhmässä harjoittelee tintit -sarjan luistelijoita. R2-ryhmäläiset harjoittelevat viisi kertaa viikossa jäällä ja kolme kertaa viikossa oheisissa. Kerran viikossa oheisena on lisäksi tanssia. Ryhmässä harjoitellaan monipuolisesti teränkäyttöä ja perusluistelua, piruetteja ja niiden variaatioita sekä kaksoishyppyjä. Ryhmän vastuuvalmentaja toimii Ida Ritamies.

R3-ryhmä on yksinluistelun kilparyhmä. R3-ryhmässä harjoittelevat Silmu B, Tähtidebytantit, Taitajat ei axel sekä Minit -sarjoissa luistelevat. R3-ryhmä harjoittelee kuusi kertaa viikossa jäällä ja viisi kertaa viikossa oheisissa. Kerran viikossa oheisena on lisäksi tanssia. R3-ryhmässä harjoitellaan monipuolisia ja vaikeampia askeleita ja askelyhdistelmiä sekä laadukasta perusluistelua. Pirueteista vaaka- ja istumatason variaatioita ja 2-3-tason piruetteja. Hypyissä harjoitellaan kaikkia kaksoishyppyjä ja niiden yhdistelmiä. Ryhmän vastuuvalmentajina toimivat Jenni Luoma (Silmu B, minit ja taitajat axel) sekä Meri-Tuulia Tukonen (Tähtidebytantit, tähtisilmut).

R4-ryhmä on yksinluistelun kilparyhmä. R4-ryhmässä luistelee seniorit, juniorit, noviisit sekä tähtijuniorit -sarjojen luistelijoita. Ryhmä harjoittelee kuusi kertaa viikossa jäällä ja viisi kertaa oheisissa. Kerran viikossa oheisena on lisäksi tanssia. R4-ryhmässä harjoitellaan monipuolisia ja vaikeampia askeleita ja askelyhdistelmiä sekä laadukasta ja sujuvaa perusluistelua. Piruettien harjoittelussa tavoitteena on saavuttaa 2-3-taso. Hypyissä harjoitellaan kaikkia kaksoishyppyjä ja niiden yhdistelmiä. Ryhmän vastuuvalmentajina toimivat Ida Ritamies (seniorit ja juniorit) ja Jenni Luoma (tähtijuniorit ja noviisit).

Taitajat A-ryhmässä harjoittelevat luistelijat kilpailevat tähtinoviisit ja tähtidebytantit -sarjoissa. He harjoittelevat viisi kertaa viikossa jäällä ja neljä kertaa viikossa oheisissa. Kerran viikossa oheisena on lisäksi tanssia. Taitajat A-ryhmässä harjoitellaan monipuolista perusluistelua ja teränkäyttöä, pirueteissa kiihdytyspiruettia, vaaka- ja istuma-piruetteja ja asentojen variaatioita. Hypyissä harjoitellaan axelia ja kaksoishyppyjä sekä kaksoisflipin ja kaksoislutzin harjoitteita ja yksöishyppy-yhdistelmiä. Ryhmän vastuuvalmentaja toimii Meri-Tuulia Tukonen.

Taitajat B -ryhmässä luistelevat kilpailevat halutessaan Taitajat ei axel tai taitajat axel -sarjassa. He harjoittelevat neljä kertaa viikossa jäällä ja kaksi kertaa viikossa oheisissa. Ryhmässä harjoitellaan monipuolisesti perusluistelua, kiihdytyspiruettia, vaaka- ja istumapiruetteja ja asentojen variaatioita. Hypyissä harjoitellaan axelia, kaksoishyppyjä ja kaksoisflipin ja kaksoislutzin harjoitteita sekä yksöishyppy-yhdistelmiä. Taitajat B-ryhmän vastuuvalmentajana toimii Meri-Tuulia Tukonen.

Taitajat C -ryhmässä luistelevat siirtyvät Taitajat-ryhmään suoraan luistelukoulusta. Taitajat C -ryhmässä harjoitellaan kolme kertaa viikossa jäällä ja kerran viikossa oheisissa. Taitajat C -ryhmässä keskitytään lajitaitojen, kuten sujuvan perusluistelun ja hyppyjen ja piruettien lisäksi taitoluistelun harjoittelukulttuurin omaksumiseen. Taitajat C -ryhmästä siirrytään taitojen lisäännyttyä Taitajat B -ryhmään. Vastuuvalmentaja Taitajat-C ryhmällä toimii Meri-Tuulia Tukonen