Kilpailu
tieto tämän hetkisestä kilpailusta tai tyhjä muulloin. jadajadajada
Valmistautuminen
Valmsitautumisen perustiedot
1. Kilpailupaikalle tullaan ajoissa, noin 1h ennen oman kilpailuryhmän aloitusaikaa. Valmentajalle ilmoittaudutaan aina kilpailupaikalle saavuttaessa. Mikäli kilpailuissa järjestetään harjoitusjää, sovitaan siihen osallistumisesta valmentajan kanssa.
2. Mukana on kilpailuverryttelyä varten: siistit harjoitustrikoot, seuran edustustakki, lenkkarit, hyppynaru, piruettilauta, kumppari ja juomapullo. Verryttelyajasta sovitaan aina valmentajan kanssa (yleensä noin 20-30min). Jos olet kilpailun ensimmäisessä ryhmässä, varaudu aloittamaan verryttely hyvissä ajoin, vaikka valmentaja ei olisi vielä saapunut paikalle.
3. Mukana kilpailua varten: luistimet (siistittyinä), kilpailupuku, kilpailusukkahousut, seuran edustustakki, ehjät mustat sormikkaat ja tarpeeksi pienet alushousut, jotta ne eivät näy kilpailupuvun alta!
4. Luistelijalla tulee olla kaksi omaa CD:tä mukana kilpailuissa: varsinainen kilpailu-CD sekä vara-CD mahdollisten teknisten vikojen varalta.
5. Huolehdi, että hiukset ovat siististi kiinni jo kilpailupaikalle saavuttaessa. Varaa silti mukaan hiuskiinnettä, harja/kampa ja pinnejä kaiken varalta. Kilpailukampaus tulee olla ohjelman tyyliin sopiva. Myös meikki tulee tehdä valmiiksi ennen kilpailupaikalle saapumista, mutta sitä voi toki parannella vielä ennen kilpailusuoritusta. Pieni ompelupaketti olisi aina hyvä olla pukupussissa varmuuden vuoksi mukana hätätilanteiden varalta.
6. Ota aina eväät mukaan kilpailuihin. Hyviä eväitä ovat esimerkiksi hedelmälohkot, smoothiet, pähkinät ja voileivät. Näistä saat tarpeen tullen energiaa ennen ja jälkeen kilpailusuorituksen. Jos tiedät kilpailupäivän venyvän pitkäksi, on hyvä varata mukaan myös täyttävämpää kunnon ruokaa, esim. salaatti tai muu. Muista myös juoda tasaisesti koko kilpailupäivän ajan. Herkut eivät kuulu kilpailupäivään edes suorituksen jälkeen!
7. Kilpailusuorituksen jälkeen tehdään aina 10-15min loppuverryttely, joka sisältää rauhallista juoksua, venyttelyä ja kehonhuoltoa.
8. Käyttäytyminen kilpailupaikalla on aina muita luistelijoita, valmentajia ja seuroja kunnioittavaa:
- Anna kaikille keskittymisrauha.
- Muista positiivinen asenne.
- Tunteet kuuluvat urheiluun, mutta kiukuttelua ei sallita missään muodossa.
- Pidä oma paikkasi siistinä. Tavarat pakataan heti oman kilpailusuorituksen jälkeen.
- Ole kohtelias muita luistelijoita, valmentajia ja kilpailunjärjestäjiä kohtaan.
Tervehtiminen kuuluu hyviin käytöstapoihin. - Kannusta seuratovereitasi.
- Muista, että edustat Hyvinkään Taitoluistelijoita kilpailupaikalla!
9. Huolehdi kaikki tavarat mukaan lähtiessäsi kilpailupaikalta. Jos et ehdi jäädä palkintojenjakoon, sovi tulospaperin hakemisesta valmentajan kanssa. Valmentajalle ilmoitetaan aina kilpailupaikalta poistumisesta.
Aloittelevalle kilpailijalle
Kilpailemisen aloittaminen
R1 ryhmässä tai Taitajat B:ssä luistelija saa ensimmäisen kerran kilpailuohjelman. Valmentaja valitsee musiikin ja ohjelma on yhteisohjelma. Eli samalla ohjelmalla luistelee useampi luistelija.
Valmentajat päättävät milloin luistelija on valmis aloittamaan kilpailemisen ja he ehdottavat kilpailemista luistelijalle sekä keskustelevat asiasta vanhempien kanssa. Tavallisesti kilpaura alkaa oman seuran järjestämistä kilpailuista.
Luistelupassi
Jokaisella STLL:n jäsenseurassa luistelevalla tulee olla joko harrastaja- tai kilpailupassi. Passeihin suositellaan yhdistettäväksi Pohjola Sporttiturva -vakuutus. Mikäli luistelijalla on oma tapaturmavakuutus, on varmistettava että siinä on urheilutapaturmakorvaavuusehto. Luistelupassin ostamalla urheilija tai toimihenkilö sitoutuu noudattamaan Suomen Taitoluisteluliiton kilpailu- ja kurinpitosääntöjä sekä eettistä ohjeistusta. Ensimmäiseen kilpailuun ilmoittautuessa passi tulee olla ”korotettu” kilpailupassiin.
Kilpailujen sarjat
Sarjat jaetaan aluesarjoihin, kansallisiin sarjoihin sekä Suomen mestaruus -sarjoihin (SM-lyhenteellä merkityt sarjat).
Kilpailu-ura alkaa luistelijan iästä riippuen yleensä aluesarjoihin kuuluvista Tintit- tai Taitajat -sarjoista. Tintit-sarjassa on ikäraja, mutta Taitajat-sarjassa ei ole ikärajoja. Taitajat- sarjassa luistelijat jaetaan kalenterivuoden mukaisiin ikäluokkiin tai taitotason mukaisiin sarjoihin (Taitajat axel tai Taitajat ei axel). Suurissa kisoissa voi olla sekä ikäluokka- että taitotasojako. Luistelija voi siis kilpailla vaikka koko kilpauransa ajan Taitajat -sarjassa.
Eteneminen muihin aluesarjoihin, kansallisiin tai SM-tason sarjoihin riippuu luistelijan taitojen kehittymisestä. STLL:n sääntökirjassa on lueteltu ns. elementtivaatimukset sarjoittain: toisin sanoen mitä luistelijan pitäisi osata sarjassa kilpaillessaan. Pidemmälle ehtineiden kilpaluistelijoiden taitoja mitataan STLL:n testijärjestelmän avulla. Testijärjestelmään kuuluu kahdenlaisia testejä: perus- ja elementtitestejä. Tintit ja Taitajat sarjoihin ei tarvitse testejä. Valmentaja kertoo luistelijalle, kun testien suorittaminen alkaa tulla ajankohtaiseksi. Testisuoritukset merkitään luistelijan henkilökohtaiseen testipassiin. Testitilaisuuksia järjestetään omassa seurassa aina tarpeen mukaan.
Kilpailuihin ilmoittautuminen
Valmentajat käyvät läpi saapuneet kilpailukutsut ja tekevät ehdotukset osallistujista. Ehdotukset lähetetään kilpailijoiden vanhemmille sähköpostilla seuran käyttöön ottaman seuratoimintaan suunnatun My Club toiminnanohjausjärjestelmän kautta. Ehdotuksesta käy ilmi luistelijan sarja, kilpailujen järjestäjä, kilpailujen ajankohta, ilmoittautumismaksu sekä viimeinen vastauspäivä. Liitteenä lähetetään myös seuran saama kilpailukutsu, josta saa lisätietoa kilpailusta. Kaikilla seuroilla on myös nettisivut, josta löytyy tietoa kilpailuista.
Ilmoittautumiset kilpailuihin suoritetaan kiertosystemillä, jolla varmistetaan kaikkien luistelijoiden tasapuolinen pääsy kilpailuihin. Kaikki halukkaat eivät välttämättä mahdu mukaan kaikkiin kilpailuihin. Kilpailuilmoittautumisviestiin pitää vastata myös silloin, kun ei pysty osallistumaan.
Kilpailuun ilmoittautuminen on sitova sen jälkeen, kun ilmoittautuminen järjestävälle seuralla on tehty. Jos luistelija sairastuu, eikä pysty osallistumaan kilpailuihin, on seuralle toimitettava lääkärintodistus.
Kilpailukutsu
Kilpailuehdotuksen mukana tulevaan kilpailukutsuun kannattaa tutustua ja kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin:
- Järjestävä seura varaa yleensä oikeuden muuttaa kutsussa kerrottuja sarjoja ilmoittautumisen päätyttyä. Esimerkiksi Taitajat –sarjaan ilmoitettu ikäjako saattaa muuttua, jos ilmoittautuneita ei ole tarpeeksi kaikkiin suunniteltuihin sarjoihin.
- Järjestävä seura varaa oikeuden karsia luistelijoita, jos kaikki ilmoittautuneet eivät mahdu mukaan.
- Aikataulu: kutsussa kerrotaan milloin luistelujärjestys arvotaan ja tarkempi kilpailun aikataulu ilmoitetaan.
- Kansainvälisissä kilpailuissa ilmoittautumismaksu on yleensä suurempi kuin kotimaisissa kutsu- kilpailuissa.
Kilpailun aikataulu ja kilpailuihin valmistautuminen
Kutsussa kerrotun aikataulun mukaan seura saa vahvistuksen kilpailuun osallistujista sekä kilpailun aikataulun. Kilpailuvastaava (Jenni Virtanen-Laine) ilmoittaa karsiutuneille luistelijoille karsiutumisesta.
Kilpailujen kustannukset luistelijalle
Kilpailuihin osallistumisen kustannukset luistelijalle koostuvat järjestävän seuran ilmoittautumismaksusta lisättynä oman seuran kilpailumaksuun.
Järjestävä seura laskuttaa osallistuvilta seuroilta ilmoittautumismaksut sekä normaalisti sen lisäksi seuran osuuden tuomarikuluista. Oma seura laskuttaa kilpailuun osallistuvalta luistelijalta kilpailukutsun mukaisen ilmoittautumismaksun sekä kilpailumaksun. Kilpailumaksulla seura kattaa sekä järjestävän seuran laskuttamia tuomarikuluja että oman valmentajan matkakuluja. Järjestävän seuran vahvistama ilmoittautuminen on maksun laskutusperuste. Jotkin seurat perivät myös sairastapauksissa pienen maksun. Tästä asiasta ilmoitetaan kilpailukutsussa. Voimassa olevat ilmoittautumis- ja kilpailumaksut näet seuran nettisivuilta. Lasku kilpailuista tulee normaaliin tapaan sähköpostilla.
Oman seuran järjestämät kilpailut
Tavallisesti järjestämme kahdet kilpailut kaudessa Hyvinkäällä (marraskuu ja helmikuu). Tällä kaudella
järjestämme kolmet omat kilpailut, jos STLL sen meille sallii. Oman seuran järjestämät kilpailut ovat luistelijalle tärkeitä mahdollisuuksia aloittaa kilpaluistelu tutussa hallissa ja ne ovat ainutlaatuisia tapahtumia myös pidempään kisanneille luistelijoille. Seuralle ne ovat yksi tärkeimmistä varainhankintakeinoista. Kilpailujen läpiviemiseen tarvitaan kaikkien kilpailevien luistelijoiden vanhempien apua ja aktiivinen talkoisiin osallistuminen kuuluukin kilpaluistelijan vanhempien toimenkuvaan.
Onnea ja menestystä kilpailuihin!
Kilpailutulokset
Easter Skate 31.3-2.4.2023, Riihimäki
Noviisit
4. Minja Martelius, 43.31
22. Aino Tonteri, 30.28
23. Inka Virtanen, 26.70
Juniorit (LO+VO)
28. Veera Martikainen, 58.07
Nella Äikäs (WD)
Noviisien hopeafinaali 26.3.2023, Tuusula
Noviisit
19. Minja Martelius, 37.03
Kevätkarnevaalit tähtisarjoille 11.-12.3.2023, Järvenpää
Tintit
Elena Rombacheva
Aada Vesala
Victoria Borgenström (tähticup sijoitus 3.)
Helmiina Katajamäki
Yelizaveta Zadorozhna
Aada-Lotta Åkerman (WD)
Daria Magdo (WD)
Minit
16. Ksenia Rombacheva (tähticup sijoitus 7.)
B-silmut
21. Reea Nyberg
Tähtisilmut
4. Rebekka Nyberg (tähticup sijoitus 2.)
5. Jenny Lottonen (tähticup sijoitus 3.)
7. Victoria Virolainen (tähticup sijoitus 4.)
12. Maisa Mäkelä (tähticup sijoitus 7.)
Tähtinoviisit
4. Meri Makkonen (tähticup sijoitus 3.)
8. Veera Kajoniemi (tähticup sijoitus 5.)
10. Iris Hacklin (tähticup sijoitus 7.)
Tähtidebytantit
10. Saana Letto
Tähtijuniorit
1. Minna Pitkänen (tähticup sijoitus 1.)
Taitajat ei axel 2011 ja nuoremmat, pojat
1. Aaron Lehtonen (tähticup sijoitus 1.)
Taitajat ei axel 2011 ja nuoremmat, tytöt
6. Emmi Heimonen (tähticup sijoitus 5.)
14. Anastasia Uusimäki
21. Anvi Aiengar
23. Sofia Taskinen
Taitajat axel
8. Emilia Barinova (erityismaininta; hienosti luisteltu stsq, tähticup sijoitus 3.)
13. Kiia Korhonen (tähticup sijoitus 7.)
16. Sara Kallio
Silta Cup, 17.-19.2.2023, Heinola
Noviisit
10. Minja Martelius, 39.25
25. Meri Makkonen, 29.31
26. Inka Virtanen, 29.19
29. Aino Tonteri, 27.27
31. Iris Hacklin, 20.26
Wasa Cup, 17.2.2023 Vaasa
Tähtisilmut
3. Jenny Lottonen
Uudenmaan alueen TähtiCup, 2.valintakilpailu; tähtinoviisit, tähtisilmut ja tähtijuniorit
Tähtisilmut
2. Rebekka Nyberg (*tähticup-paikka)
3. Jenny Lottonen (*tähticup-paikka)
4. Maisa Mäkelä (*tähticup-paikka)
5. Victoria Virolainen (*tähticup-paikka)
Tähtinoviisit
3. Veera Kajoniemi (*tähticup-paikka)
Tähtijuniorit
1. Minna Pitkänen (*tähticup-paikka)
Hyvinkää Trophy 4.-5.2.2023, Hyvinkää
Noviisit
10. Aino Tonteri, 36.47
12. Minja Martelius, 34.62
17. Inka Virtanen, 30.85
Juniorit LO
6. Nella Äikäs, 23.72
8. Veera Martikainen, 21.21
Tähtijuniorit
2. Minna Pitkänen, 28.31
Tintit
Aada Vesala
Yelizaveta Zadorozhna (erityismaininta; hyvin pyörivä istumapiruetti)
Daria Magdo
Helmiina Katajamäki
Amalia Ievdokymova
Victoria Borgenström (erityismaininta; laadukkaat vaakaliu’ut)
Darja Georgitsa
Aada-Lotta Åkerman
Elena Rombacheva WD
Minit
22. Ksenia Rombacheva
Tähtisilmut
1. Rebekka Nyberg
2. Maisa Mäkelä
3. Victoria Virolainen
4. Jenny Lottonen
B-silmut
10. Reea Nyberg
Tähtidebytantit
4. Saana Letto
Tähtinoviisit
3. Veera Kajoniemi
8. Iris Hacklin
10. Meri Makkonen
Taitajat Axel
1. Emilia Barinova
3. Kiia Korhonen
8. Sara Kallio
Taitajat ei Axel
2. Aaron Lehtonen
3. Emmi Heimonen
8. Anastasia Uusimäki
9. Maija Pörsti
10. Amalia Vuorio
12. Anvi Aiengar
16. Sofia Taskinen (erityismaininta; hyvä vartalon kannattelu)
Noviisien ja junioreiden 2.lohkokilpailu, Vantaa 7.-8.1.2023
Noviisiit
8. Minja Martelius, 39.03
16. Aino Tonteri, 30.79
21. Inka Virtanen, 28.12
Juniorit
29. Nella Äikäs, 61.80 (LO+VO)
Uudenmaan alueen TähtiCup, 2.valintakilpailu; tähtinoviisit, tähtisilmut ja tähtijuniorit
Tähtisilmut
2. Rebekka Nyberg (*tähticup-paikka)
3. Jenny Lottonen (*tähticup-paikka)
4. Maisa Mäkelä (*tähticup-paikka)
5. Victoria Virolainen (*tähticup-paikka)
Tähtinoviisit
3. Veera Kajoniemi (*tähticup-paikka)
Tähtijuniorit
1. Minna Pitkänen (*tähticup-paikka)
Uudenmaan alueen TähtiCup 2. valintakilpailu; Taitajat ei Axel, tähtidebytantit ja taitajat Axel
Taitajat ei Axel 2011 ja nuoremmat, pojat
1. Aaron Lehtonen
Tähtidebytantit
9. Saana Letto
Taitajat Axel
6. Kiia Korhonen (*tähticup-paikka ja erityismaininta; hyvin pyörivä yhdistelmäpiruetti)
Uudenmaan alueen TähtiCup 2. valintakilpailu; tintit, minit ja b-silmut
Tintit, kilpailu 2
3. Victoria Borgenström (*tähticup-paikka)
Yelizaveta Zadorozhna
Minit, kilpailu 2
3. Ksenia Rombacheva (*tähticup-paikka)
B-silmut
6. Reea Nyberg
Noviisien ja junioreiden 2.lohkokilpailu, Vantaa 7.-8.1.2023
Noviisiit
8. Minja Martelius, 39.03
16. Aino Tonteri, 30.79
21. Inka Virtanen, 28.12
Juniorit
29. Nella Äikäs, 61.80 (LO+VO)
OP Lounaismaa Cup, Salo 9.-11.12.2022
Tähtisilmut
6. Maisa Mäkelä
7. Jenny Lottonen
10. Victoria Virolainen (erityismaininta; upea vaakapiruetti)
Noviisit
10. Inka Virtanen, 33.23
11. Aino Tonteri, 25.41
Minja Martelius WD
Juniorit
Veera Martikainen WD
Nella Äikäs WD
Santa Claus 2022, Tampere 2.-4.12.2022
Cubs (minit)
14. Ksenia Rombacheva
Springs C (tähtisilmut)
4. Rebekka Nyberg
7. Jenny Lottonen
Starlets (Taitajat ei axel)
2. Hilma Iso-Kuusela
Novice C (tähtinoviisit)
2. Meri Makkonen
3. Iris Hacklin
7. Veera Kajoniemi
Springs B (B-silmut)
14. Reea Nyberg
Starlets Axel (taitajat axel)
4. Enni Peltonen
Kiia Korhonen WD
Junior C (tähtijuniorit)
3. Minna Pitkänen, 27.78
Novice B (noviisit)
22. Aino Tonteri, 29.97
23. Inka Virtanen, 28.63
Minja Martelius WD
Tähtisadetta -seurakilpailu, Kerava 19.-20.11
Tintit
Yelizaveta Zadorozhna (*tähticup-paikka)
Julia Bun
Tähtisilmut
10. Jenny Lottonen
B-silmut
28. Reea Nyberg
Tähtidebytantit
8. Saana Letto
Taitajat ei axel, nuoremmat
7. Emmi Heimonen (*tähticup-paikka, erityismaininta; hieno vaakapiruetti)
14. Anastasia Uusimäki
15. Saara Hyvönen
24. Sofia Taskinen
Minit
23. Ksenia Rombacheva
Tähtinoviisit
2. Meri Makkonen (*tähticup-paikka)
4. Iris Hacklin (*tähticup-paikka)
8. Veera Kajoniemi
Taitajat ei axel, vanhemmat
7. Hilma Iso-Kuusela (erityismaininta; hieno yhdistelmäpiruetti)
Taitajat axel
2. Emilia Barinova (*tähticup-paikka)
6. Rebekka Nyberg (erityismaininta; napakat hypyt)
8. Enni Peltonen
13. Maisa Mäkelä
14. Kiia Korhonen
Hyvinkää Skate 12.11.2022
Tintit
Victoria Borgenström
Yelizaveta Zadorozhna (erityismaininta; upeat liukuasennot)
Julia Bun WD
Minit
9. Ksenia Rombacheva
Tähtisilmut
4. Jenny Lottonen
Tähtidebytantit
7. Saana Letto
Taitajat ei axel, tytöt
4. Hilma Iso-Kuusela
7. Anastasia Uusimäki
8. Emmi Heimonen
11. Amalia Vuorio
Taitajat ei axel, pojat
2. Aaron Lehtonen
Taitajat axel
1. Emilia Barinova
5. Rebekka Nyberg
6. Victoria Virolainen
7. Kiia Korhonen
7. Enni Peltonen
9. Maisa Mäkelä
11. Sara Kallio
Tähtinoviisit
5. Meri Makkonen, 24.64
7. Iris Hacklin, 24.49
Veera Kajoniemi WD
B-silmut
23. Reea Nyberg, 19.49
Tähtijuniorit
1. Minna Pitkänen, 31.93
HyTL:n viikonloppuun mahtui jälleen hienoja onnistumisia
Menneenä viikonloppuna kilpailtiin sekä Riihimäellä että Järvenpäässä.
Riihimäellä juniorit ja noviisit kilpailivat lohkokilpailussa. Nella Äikäs ja Veera Martikainen urakoivat ensimmäistä kertaa junioreissa lyhytohjelman sekä seuraavana päivänä vapaaohjelman. Valmentaja Ida Ritamiehen mukaan luistelijoilla oli hieman jännitystä ilmassa ja se vaikutti harmittavasti jokaisen suoritukseen. Ritamies toteaa kuitenkin kisakauden olevan vielä alussa ja jännitys hälvenee varmasti mitä pidemmälle kautta edetään.
HyTL:n tähtisarjalaiset matkasivat Järvenpään syyskarnevaaleille Meri-Tuulia Tukosen johdolla. Järvenpäässä mukana oli HyTL:stä 15 kilpailijaa ja tälläkin kertaa nähtiin ensi kosketuksia kilpailemiseen. Tintit -sarjassa debyyttinsä luisteli Julia Bun, taitajat -sarjoissa Emmi Heimonen ja Sara Kallio esittivät niin ikään ohjelmansa ensimmäistä kertaa kilpajäillä. Kaikki suoriutuivat ensiesiintymisestä hienosti. Järvenpään kilpailusta kotiin tuomisina oli uusien kokemusten lisäksi kaksi palkintosijaa, sillä tähtinoviiseissa Meri Makkonen nappasi upean voiton ja Emilia Barinova päätti kaksipäiväisen kilpailuviikonlopun sijoittumalla hienosti kolmanneksi 20 luistelijan sarjassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti syyskauden odotetuinta tapahtumaa, kotikisoja.
Onnea kaikille hienoista suorituksista ja suuret kiitokset valmentajille viikonlopun tsempeistä!
Seniorit, juniorit ja noviisit, 1. lohkokilpailu, Riihimäki 5.-6.11.2022
Noviisit
18. Aino Tonteri, 30.32
24. Inka Virtanen, 25.76
Juniorit
29. Nella Äikäs, 64.29
32. Veera Martikainen, 46,40
Syyskarvevaalit, Järvenpää 5.-6.11.2022
Tintit
Julia Bun
B-silmut
20. Reea Nyberg
Tähtisilmut
8. Jenny Lottonen
Tähtidebytantit
13. Saana Letto
Tähtinoviisit
1. Meri Makkonen
9. Iris Hacklin
Veera Kajoniemi WD
Taitajat ei axel, nuoremmat
13. Emmi Heimonen
15. Anastasia Uusimäki
Taitajat ei axel, vanhemmat
7. Hilma Iso-Kuusela
Taitajat axel
3. Emilia Barinova
8. Rebekka Nyberg
11. Kiia Korhonen
12. Maisa Mäkelä
17. Sara Kallio
Mäntsälä CUP 2022, 15.-16.10.2022
Noviisit
Inka Virtanen WD
Juniorit VO
17. Nella Äikäs, 22.94
Tuusulan tähtikisa 15.10.2022
Tintit:
Julia Bun WD
Tähtisilmut:
1. Jenny Lottonen
B-silmut
Reea Nyberg WD
Tähtinoviisit
2. Meri Makkonen
4. Veera Kajoniemi
Tähtijuniorit
1. Minna Pitkänen
Taitajat ei Axel, tytöt
4. Hilma Iso-Kuusela
8. Anastasia Uusimäki
Rebekka Nyberg WD
Taitaja ei Axel, pojat
Aaron Lehtonen WD
Taitajat Axel
2. Emilia Barinova
3. Saana Letto
5. Enni Peltonen
9. Victoria Virolainen
Maisa Mäkelä WD
Jackson Haines Memorial Cup 2022, 30.9.–2.10.
Noviisit
16. Aino Tonteri, 28.23
19. Inka Virtanen, 26.69